perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vapun viettoa, ennen.

 Ohan noita wappuja tullut nähtyä, niin selvinpiän, kuin jurrissa. Toistaiseksi vaaka on vielä kallellaan selvinpäin olon puolella. Tosin syynä siihen ovat olleet päivystykset vappuna. Hyvä vain huono, kas siinä pohdinnan aihetta. Rahaa säästynyt rytosti ja vahinkolapsia ei ole tullut tehdyksi.
  Kerrankin kuin tänä vuonna vappuaaatto oli lauantaina, niin pitihän se toteuttaa Työmiehen lauantai. Irvinin laulun malliin: 5:tä saunaan ja 6:lta putkaan. Tosin Talkkari antoi siihen oman säväyksensä ihan periaatteessa, saunasta ja poliisin Karhukoplan hakemana. Ei olisi kaverin pitänyt ottaa meikäläisen pullosta ilman lupaa, kostoksi mitä nyt miehen istutin kuikaalle, mutta äijä pääsi karkuun kesken "palaverin".
  Toisen kerran juomat olin jättänyt auton takakonttiin ja muija lähti aamusella sitten sillä töihin, viinakset mukana. Odota siinä sitten suu kuivana naistasi normaalia suuremmalla kiihkolla töistä kotiin, oikein olin portin vieressä passissa odottamassa. Piti sitten ottaa kaksinkäsin, että pääsi samalle tasolle, kuin vittumaiset naapurit, jotka eivät tarjonneet naukkuja tai paukkuja.
 Mutta tänä vuonna ei tule sellaista vahinkoa tapahtumaan, sillä vihdoin ja viimein ole päässyt kirsikkapuun alle kaivamaani korsuun, siellä sitä ilolientä piisaa . . .

                                    Siis HYVÄÄ VAPPUA ja ottakaahan kohtuudella kuohuvaa.