lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kuuhulluus, eli vaikutuksia ihmisiin.

 Taas näköjään kuu möllöttää pilvettömältä taivaalta ja lienee täydenkuun aika käsillä. Jotkut väittävät sen olevan psyykkistä harhaa, mutta kyllä se korreloituu tiettyjen ihmisten tekmisiin.

  Talkkarilla oli aikoinaan työkaverina ihan tavallinen Tahvanainen, mitä nyt oli kuulemma harrastanut sukututkimusta, että olisi jotain saksalaista von Taffasonin aatelissukua alunperin, kahdella äffällä. Mies ei kyllä pysytynyt oman kertomansa mukaan yhtään nukkumaan, kun kuu möllötti taivaalla ei vaikka oli pimennysverhotkin laitettu makuuhouneeseen ja vaimo nukkumaan olohuoneen sohvalle.
  Tahvanaiselta riistettiin, ihan talkkarin päätöksellä eräällä kostealla saunaillassa "von" etuliittenliitteen käyttö nimensä edessä, liiallisen ryyppäämisen vuoksi. Kyllä mies oli katkera asiasta, mutta lohdutukseksi nimitettiin se sitten Kirstinmäen kreiviksi.

  Mutta, jos oli täysikuu, kuukauden puolivälissä tai lopussa ja vielä kruununa palkkapäivä tai muu sosiaalietuukien maksatus, niin aina se tiesi juoksua päivystyksessä ja helvetinmoista hupia kuunnella mitä erilaisimpia vikoja. Milloin tuli kaasua hanasta, milloin taasen sähköjohdot kuumenivat kuun vetovoiman johdosta jne. jne. Yritä nyt olla siinä pokkana, kun täyskaheli yrittää vakuuttaa olevansa oikeassa ja täysjärkinen sekä selvinpäin.
  Juuri tällaiset tapaukset pitivät talkkarinkin täysijärkisenä: että hullumpiakin ihmisiä löytyy maan päältä.